Blogi: Kylmähoito

Kylmähoito

Kenelle kylmähoito sopii?

Miksi kylmähoito? Millaisia vaihtoehtoja on kylmähoidolle? Kenen ei tulisi kylmää käyttää? Aloitetaan aluksi viimeisimmästä. Eli kenen ei tulisi kylmää käyttää hoitomuotona. Ja haluan vielä alkuun sanoa, että en ole lääkäri ja joissain tapauksissa on hyvä kysyä lääkäriltä lupa voiko kylmää käyttää ja minkä verran. Olen itse koulutukseltani personal trainer, liikuntaneuvoja ja koulutettu hieroja. Käsittelen aihetta siitä näkökulmasta, josta se on minulle opetettu ja kuinka sitä itse käytän hieronta asiakkaiden kanssa.

Hierontaa ei tule käyttää iäkkäille henkilöille, koska paleltumien riski kasvaa suuremmaksi heikentyneen tuntoaistin johdosta. Samasta syystä kylmää ei käytetä alueelle, joissa on tuntopuutoksia tai alue on kuoliossa. Samaan kategoriaan menevät pienet lapset, jotka eivät osaa aistia tai sanoa milloin on liian kylmä, jolloin paleltumien riski kasvaa. Lisäksi sydänperäisten sairauksien kohdalla minä en itse tee kylmähoitoa, enkä jos on verenkiertohäiriöitä. Kuten esimerkiksi diabetestä. Jos asiakas kärsii vaikeasta anemiasta en käytä kylmää, koska veren hemoglobiini arvot on heikot ja näin ollen rauta-arvot alhaalla. Lisäksi jäykistyneet reumanivelet on kontraindikaatio myös. Huom! Akuutissa vaiheessa olevassa reumassa kylmä tekee nivelille hyvää!

Milloin kylmähoito on tarpeen?

No milloin sitten kylmää olisi hyvä käyttää? Milloin siitä on oikeasti apua? Moni varmasti tietää tutun kkkk säännön eli kylmä,koho,kompressio ja kipulääkkeet. Eli kylmää käytetään esimerkiksi ensiapuna erilaisten vammojen hoitoon kuten venähdyksissä, revähdyksissä ja muissa liikuntavammoissa. Lisäksi erilaisten traumojen jälkitilana. Traumasta puhutaan kun on käynyt paljon pahemmin kuin vain venähtänyt vähän reisi. Kylmä supistaa verisuonia ja näin ollen hidastaa veren vuotamista kudoksiin ja vähentää turvotusta. Eli näin ollen tulehduksen hoitoon kylmä sopii erinomaisesti. Kylmä myös puuduttaa ja heikentää tuntoaistia, jolloin kylmä sopii hyvin myös kivun lievitykseen. Näin osaltaan auttaa myös erilaisiin liikekipuihin. Lisäksi kylmä auttaa ääreisosien vajaatoimintaan. Näissä kylmä osana hoitoa, mutta myös lämpö. Eli käytetään ns. vaihtokylpyä, jossa vaihdetaan jalkaa/kättä kylmän ja kuuman välillä useamman kerran putkeen 3-5x molempia n. 30s pätkissä. Hoito päätetään aina kylmään. Kylmä sopii hyvin myös lihasjännityksen hoitoon. Tähän usein otetaan myös venyttelyt mukaan osaksi hoitoa. Tutkimusten mukaan kylmä lisää nivelten välistä liikkuvuutta. Kylmähoitoa käytetä myös paljon urheilijoiden parissa. Urheilijat usein käyttävät kylmää edistääkseen palautumista. Tämä perustuu parasympaattisen hermoston aktivoitumiseen, joka poistaa stressihormoneja ja keho palautuu ns. ”taistele ja pakene tilasta”. Lisäksi nopeutumista edistää myoglobiinipitoisuuden laskeminen ja näin kehon palautuminen urheilusuorituksesta nopeutuu (ks,Amandan.fi/kylmähoito).

Kuinka kylmähoitoa voi toteuttaa?

Kuinka kylmähoitoa voi sitten toteuttaa? Itse käytän hieronnassa usein kohdennetusti suoraan jääpalaa käsiteltävälle alueelle, kuten esim. penikkataudin hoidossa. Lisäksi erilaiset jääpussit ovat hyviä keinoja saada kylmää alueelle. Lisäksi apteekeista saa kylmägeelejä ja erilaisia kylmäspray pulloja. Kotona voit laittaa kylmään märän pyyhkeen, jolloin saat kylmää laajemmalle alueelle eli isommalle alueelle kylmäpyyhkeet on toimiva ratkaisu. Myös upotushoito kylmäaltaaseen on hyvä tapa hoitaa vammoja tai nopeuttaa palautumista. Lisäksi yllämainittu vaihtokylpy on yksi kylmähoidon vaihtoehdoista. Eli tapoja on monia. Usein riippuu hiukan vamman laadusta ja kohdasta minkä hoitomuodon minä itse asiakkaalle valitsen jos näen sen tarpeelliseksi.

Toivottavasti artikkelista oli apua sinua askarruttaviin kysymyksiin. Jos tulee kysyttävää aiheeseen liittyen voit laittaa kysymyksiä osoitteeseen tms.sairanen@gmail.com tai instagramin directiin tmssairanen.

Jaathan artikkelia, kiitos.

Jätä kommenttisi